sunnuntai 24. tammikuuta 2016

19 x 24 cm






Pienet teokset ovat monessakin mielessä suuria maalauksia huolettomampia. Näin perillisen näkökulmasta niiden kuljettelu ja varastointi on helppoa. Taiteen harrastajille puolestaan tällainen kokoluokka saattaa merkitä sitä, että maalauksen voi hankkia itselleen ilman isoja kipukynnyksiä. Pienelle teokselle löytyy aina paikka, vaikkei seinätilaa paljon olisikaan. Ja toki pikkumaalaukset ovat myös lompakkoystävällisiä.

Tammikuu-sarja vuodelta 1993 on ollut yksi yleisön suosikkisarjoista. Minulla on sitä jäljellä vielä viiden teoksen verran. Valokuvasin nämä jo syksyllä:





Kaikki tässä esillä olevat työt ovat saman kokoisia, 19x24 cm. Vaikka puhunkin maalauksista, niin virallisesti kyseessä on sekatekniikka. Tiina Énolla oli 1990-luvulla vaihe, jolloin hän elävöitti teostensa pintoja mm. raaputtamalla, sienitöpötyksellä ja sekoittamalla hiekkaa maalin sekaan. Pidän itsekin siitä vaiheesta kovasti, ja muistan miten lainasin äidin työhuoneelta pari isompaa tämän tyylisuunnan taulua silloiseen nuorenparin kotiini.

Myöhemmin ne teokset on myyty - harmi, kun en tiedä nykyistä omistajaa.

Äidillä oli teoria siitä, miksi ihmiset ovat pitäneet juuri tämän vaiheen töistä. Hän - mielestäni turhan vaatimattomasti - pohti, että nämä varmaan ovat "helppoja" myös silmälle. Esteettisesti kauniita, joskaan eivät muka välttämättä niin puhuttelevia kuin jyrkemmin väritetyt työt. Minä tyttärenä ja katsojana olen ennemminkin taipuvainen ajattelemaan, että yksivärisyys voi olla jopa tavallaan "vaikeampi" laji. No, joka tapauksessa "yleisö on puhunut" - ja pitääkin ihan miettiä, onko näistä töistä jokin sellainen, jota en myyntiin pistäisikään. Että jos säilyttäisin arkistomielessä itselläni yhden.







Hinnoittelupolitiikka melkein vaikeutuu sitä mukaa, mitä pienempi teos on kyseessä. Itse taiteilija inhosi hintojen määrittelyä varmaan vielä enemmän kuin minä nykyään. Olenkin siihen tarvinnut ammattilaisten apua aina näyttelyiden kynnyksellä, vaikka lopulta kuitenkin teen päätökset itse.

Aikoinaan nämä Tammikuu-työt ovat esimerkiksi Taidelainaamossa maksaneet 1500 markkaa, kuten kuvasta näkyy. 600 euron luokkaa siis tänä päivänä. Se tuntuu minusta hieman paljolta.




Sitten kymmenen vuotta myöhemmin - vuonna 2003 - äiti oli ilmeisesti tyytymättömyyttään maalannut osan Tammikuu-töistä päälle kokonaan uudet kuvat. Ja tussilla on kääntöpuolelle merkitty hinnaksi 250 euroa. Jälleen joudun miettimään, mikä olisi arvostava ja samalla yleisöystävällinen hinta nyt 13 vuoden jälkeen - taiteilijan kuolemasta on neljä vuotta - kun näitä sinisiäkin on enää jäljellä se viisi.

Uusia näyttelyitä en ole ihan vielä järjestämässä, joten minulla on aikaa pohtia tätä. Uskoakseni tämä on mahdollisimman epäkiinnostava aihe Tiina Énon taiteen ystäville, mutta arkipäivää minulle.


"Aukko", 2003. Öljyväri kankaalle.


Näissä 2000-luvun sinisissä töissä on jotain mainiota raikkautta minun silmääni. Taiteilijakin on niitä tarkastellut yksilöinä, koska on nähnyt vaivaa nimetäkseen jokaisen työn erikseen. Minulta on näköjään jäänyt vahingossa kuvaamatta sarjan "Aurinko laskee" -niminen maalaus. Se on ihan samanhenkinen kuin nämä muutkin tässä näytetyt.

Olen ennenkin pohtinut täällä sitä, miten tuntuu että pikkutöissä on enemmän katsottavaa kuin suurissa. Niin myös näiden kohdalla, koen. Mielikuvitus lähtee liikkeelle, kun sille antaa vaan tilaa. Esimerkiksi alla olevassa maalauksessa minä näen sumusta ja tyrskeistä ilmaantuvan kalastajaveneen lähestymässä kotisatamaa.

"Keltainen rauha", 2003. Öljyväri kankaalle.

"Kevätpäivä", 2003. Öljyväri kankaalle.

"Tyyntä", 2003. Öljyväri kankaalle.