keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Grafiikkamapit auki.


Alkukesän näyttelyn vuoksi koko Tiina Énon teosvarasto on toistaiseksi täällä kesäpaikan aitassa. Satunnaisia lomavieraita on tänä vuonna kiinnostanut keskimääräistä enemmän tutustua äidin taiteeseen myös näissä mökkiolosuhteissa, ja historiikkikirjan sekä maalausten lisäksi olen ottanut esille myös "grafiikkamapit". Niihin olen aikoinaan koonnut taiteilijan kehystämättömiä monotypioita. Uuteen kotiin Pohjois-Suomeen niistä yllättäen valikoitui ja lähti kaksi:



Samaiselta taiteen keräilijältä sain palautetta tästä sivustosta. Hän kertoi toivoneensa hankintamielessä enemmän kuvia teoksista. Nyt kun olen kerännyt tänne taiteilijan henkilöhistoriaa ja uran eri vaiheita, niin voinkin tosiaan siirtyä myös toisenlaiseen lähestymistapaan. Koska tämä blogi on Alavuden näyttelynäkyvyyden vuoksi saanut uusiakin seuraajia, niin muistutan, että kiinnostuneille löytyy aiemmin täällä julkaistu tiivistelmä Tiina Énon elämästä, eli klikkaa tästä.

Olen historiaa kootessani keskittynyt vähemmän siihen, että taide löytäisi uusia koteja. En ole mikään kovin hyvä markkinaihminen, mutta yleisöltä ja asiantuntijoilta saamani palautteen mukaan, voisin vähän enemmän panostaa siihenkin. Niinpä avaan grafiikka-albumini tänään teille. Yksittäiset kehystämättömät monotypiat ovat lompakkoystävällisyytensä lisäksi myös helppoja lähettää vaikka maailman ääriin, joten kannattaa olla minuun yhteydessä jos jokin esimerkiksi tänään julkaistuista töistä puhuttelee ja jää mieleen, niin että sen ottaisi omalle seinälle.

Mitä minä näitä suotta mapeissakaan makuutan.


Kuvien koko noin 18x27cm.

Kaikki tähän päivitykseen kuvaamani monotypiat ovat syntyneet Italiassa. Talvi 2009 oli taiteilijalle siellä erityisen tuotteliasta aikaa. Hän taisi todella nauttia tekemisestä, sillä kyseessä on myös yksi yleisön eniten rakastamista vaiheista.

Kuvien pehmeyden vuoksi puhuimme äidin kanssa Schjerfbeck-vaiheesta, ihan vain keskenämme.


Kuvien koko noin 27x34cm.

Vaikka syntyi myös tummaa, ei tunnelmaa ole koettu synkäksi. Näitä oli sittemmin esillä kehystettynä mm. Espoon Kulttuurikeskuksen näyttelyssä Tapiolassa keväällä 2009.


Kuvien koko noin 25x35cm.


Ryhdikkäämpää otetta voi havaita pienemmissä monotypioissa, joita äiti painoi aina kaksi isolle arkille. Kuvat ovat eroteltavissa toki toisistaan, mutta säilytysteknisistä syistä en ole sitä vielä tehnyt.


Suurimman kuvan koko näistä on noin 14x13cm.
(Alempi kaksikko pääsi uuteen kotiin elokuussa 2015)

Myös punaisen värin ystäville syntyi pikkuteoksia. Itse koen mielenkiintoisena sen, että vaikka värimaailma vaihtui - tunnelma sen sijaan välttämättä ei. Vaikka kyse on grafiikan tekniikasta, jokainen työ on uniikki. Äiti saattoi työstää joitakin kuvia vielä jälkikäteen esimerkiksi hiilellä.


Suurimman kuvan koko noin 15x14cm.

Itse pidänkin osaa näistä monotypioista melkein enemmän ihan maalauksina, vaikka tuskin niihin on lainkaan sivellintä käytetty.


Kuvien koko noin 18x15cm.

Etenkin kooltaan suurimmat monotypiat tuntuvat erottuvan joukosta aivan omina ja yksittäisinä taideteoksinaan, vaikka jokainen pikkuinenkin sellainen on.


Kuvien koko noin 25x30cm.

Kuvien koko noin 27x18cm.

Otin taannoin tavakseni rinnastaa Grassinassa tehtyjä monotypioita taiteilijan omiin valokuviin Italiasta. Se saattaa olla vähän keinotekoista, mutta toisaalta moni on kokenut vertaamisen ihan mielekkääksikin. Näin toimin kerran myös sinisävyisten töiden kanssa.


Kuvien koko noin 28x24cm.

Ylläolevat työt - kuten signeerauksesta näkee - ovat Tiina Énon viimeisen elinvuoden tuotteita. Sinisävyistä monotypiaa hän painoi kuitenkin myös jo yhdeksän vuotta aiemmin:


Kuvien koko noin 23x20cm.

Samaiselta ajalta, 2002-vuodelta on myös muita mielenkiintoisia monotypioita. Olisinpa äidin elinaikana tajunnut kysyä ja painaa mieleen, mitä tekniikkaa hän näiden painotuotteiden kanssa käytti. Täysin asiayhteyden ulkopuolelta, pitää kirjata ylös että meduusa tulee minulle mieleen tästä allaolevasta:

Kuvan koko noin 33x23cm.

Jollen aivan väärin muista, äidin työskentelyjaksot Grassinan taiteilijatalossa prässin kanssa alkoivat vuonna 1995. Siltä ajalta on myös jäljellä yksittäisiä irtolehtiä. Minä vertaan tätä kautta vaiheeseen, joka alkoi 1990-luvun alussa.




Grafiikan sivujen koot noin A4.

Talvi 2011 jäi valitettavasti Tiina Énon viimeiseksi Italian retkeksi. Hän nautti paikallisen alkukevään valosta, joka oli kautta uran syynä siihen, että Italiaan tuli säännöllisin väliajoin aina päästä.

Matkojen tunnelmista on aiemmin kirjoitettu niistäkin.

Kotiin tuomisina Tiina Énolla oli aina läjä monotypioita ja niiden varsinainen läpikäyminen ja erottelu alkoi vasta Sörnäisten työhuoneella.

Kuvan koko noin 28x23cm.


Kuvien koot noin 16x24cm.


Kuvien koot noin 16x24cm.

Pitkä matka on tultu parikymppisen Tiinan grafiikan iltakoulun ajoilta. Mapeista löytyy myös sen oppikauden töitä. Äiti oli ilmeisesti arkistointivaiheessaan signeerannut niitä ollessaan jo toisessa avioliitossa. Unohti, että vuonna 1975 hän oli vielä "pelkkä" Leppänen.


tiistai 7. heinäkuuta 2015

Tästä eteenpäin!

Kun on puolitoista vuotta keskittynyt sivutöikseen kuvataiteilijan uran vaihdeiden ja kaaren hahmottamiseen, niin seuraavaksi mielessä ovat muut näkökulmat. Kun tänä kesänä Alavudella esillä ollut Tiina Énon ensimmäinen retrospektiivinen näyttely oli ripustettu, olin tyttärenä varma että syksyllä jatkan ennakkoon jo suunnittelemani teeman parissa.

Tuli tavoitteeksi kartoittaa sekä julkisissa tiloissa että yksityiskodeissa olevia äidin teoksia.

Nyt näyttelyn purkamisen jälkeen mielessä on sittenkin monia muita ideoita työn jatkamiseksi.

Ehkä nostan jonkin vaihtoehdoista keskittymisen ykköseksi, tai sitten tutkin asioita rinnakkain oman ja yleisön mielenkiinnon ylläpitämiseksi.

1993.

Kesämökin vintillä olisi läpikäytävänä päiväkirjoja ja kirjeitä. Parissakin sukupolvessa. Jos alkaisikin työstää henkilöhistoriallista materiaalia? Yksittäisten taideteosten sijasta / lisäksi keskittyisikin elettyyn elämään, valokuviin. Kirjanpitoon, lehtileikkeisiin, säilöttyihin muistoihin.

Arkistojen hallinnoijana tulee kuitenkin mietittyä, että mikä lopulta on Tiina Énon taiteen katsojista kiinnostavaa. Toivoisin kommentteja tähän liittyen. Onko toisarvoista työtä esimerkiksi julkaista pätkiä taiteilijan ja hänen äitinsä kirjeenvaihdosta?

Lokakuussa 1973.

Ylläolevan kuvan leikkeessä taiteilijan äiti Leena Himanen kirjoittaa juuri raskaaksi tulleelle ja naimisiin menneelle 20-vuotiaalle tyttärelleen. Perheessä oli paljon mykkää kipua, ja sitä purettiin nimenomaan kirjeissä. Ja kuvissa.

Tiedän, että Tiina Énolla oli uransa aikana ainakin pari kirjaideaa. Tallessani on joitakin hahmotelmia. Lähtisinkö kokoamaan niitä? Varsinaista satukirjaa en vielä ole löytänyt, mutta kun ennen viimeisimmän näyttelyn purkua kävin läpi loputkin teosarkistoista, niin löytäessäni hieman ajassa kärsineitä varmaan rahapulassa lakanakankaalle tehtyjä pikkuteoksia, tuli mieleen, että ovat aika kuvitustyylisiä. 


Pikkutyö 1982.

Tiina Éno oli monipuolisesti elämää kokeva ja sitä näyttävä taiteilija. Hän huvittui ja liikuttui helposti. Hän myös hakeutui molempien edellä mainittujen tuntemusten pariin mielellään. Joskus ahdistus ja yksinäisyyden tunne tulivat tielle, mutta yleensä tilaisuuden tullen Tiina Éno yritti lähteä - ja lähtikin - kohti uusia kokemuksia. 

Joskus 2000-luvulla.

Tämä Tiina Énon uraa dokumentoiva työ jää nyt hetkeksi kesälomalle. Tuskin viikkoja pidemmäksi ajaksi, sillä polte jatkaa on yllättävän suuri.

Kiitos kaikille, jotka ovat minua innostaneet tähän tekemiseen ja kannustaneet jatkamaan!

Pikkutyö 1982.