tiistai 23. kesäkuuta 2015

Taiteella ei ole lomaa?

Normaalisti kuvaan teoksia luonnonvalossa tällä seinällä.
Nyt "studion" tilalle tuli kesäinstallaatio.

Vaikka kuinka tyttärenä on päättänyt, että ison näyttelyn tekemisen jälkeen pidetään lomaa äidin taiteesta, niin yhtäkkiä sitä löytää itsensä pyörimästä tauluvarastolla ja valokuvaamasta teoksia. Voikohan olla niin, että vasta kun Alavuden näyttely on kahden viikon päästä purettu, sitä osaa asettua oikeasti tauolle luettelointi- ja järjestelytyöstä?

On aika laittaa hetkeksi pois pahvilaatikot, joissa odottavat skannaamistaan lukuisat valokuvat ja lehtileikkeet. On aika pistää taidevarastona toimivan aitan ovi kiinni, ja pitää se siinä asennossa syksyyn saakka.


Tuli nyt kuitenkin dokumentoitua "Omituinen pullo" -niminen pikkuteos vuodelta 2002. Samaa sarjaa olevia töitä on Alavudellakin esillä kaksi:

(Omituinen pullo, 2002, 20x30 cm, sekatekniikka levylle.)

Tiina Éno maalasi myös suuria keltaisia teoksia, ja ne ovat olleet niin yleisön suosiossa, ettei minulla ole enää yhtään isoa itselläni. Keltaista on aiemmin pohdittu myös täällä blogissa. Ja sittemmin pari isoa maalaustakin esiteltiin.

Huomaan myös itse muuttuneeni matkan varrella, kun palasin edellämainittuihin teksteihin. Nykyään en enää "vierasta kausittamista", vaan koen taiteilijan koko uran tutkimisen helpommaksi, kun voin edes jotenkin jaksottaa eri vaiheita.

Huvittaa pikkuteoksen nimi. Minä näin siinä tanssijattaren kattoterassilla (en omituista pulloa), ja kuvasin tämän itselleni kiinnostavan yksityiskohdan:


On vähän levoton olo, kun en ole itse paikalla Alavuden näyttelyssä. Minä tiedän, että se on hyvissä käsissä - ei ole kyse siitä. Vaan tuntuu, niin kuin tulisi olla siellä. Onneksi olivat ne hienot avajaiset! Näyttely jatkuu vielä puolitoista viikkoa, ja minusta tuntuu hauskalta, että henkilökunta on kuulemma laittanut esille myös sen taiteilijan kouluaikaisen työn, jonka sain Vode Kantokorvelta lahjaksi.

Kouluaikainen työ, ja tytär. Lisäksi Voitto Kantokorpi ja
taiteilijan Himasen suvun serkku Paula Seraidaris.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Valintoja.



On ollut palkitsevaa saada palautetta äidin elämäntyötä esittelevästä näyttelystä Tiina Énon nuoruuspaikkakunnalla Alavudella. Paikallinen huomio oli hämmentävää. Kun ripustus oli kesken, ja maalaukset pääosassa - tyttärenä tuntui kiusalliselta olla kiinnostuksen kohteena. Sain poseerata lehtikuvissa. 


Kun valitsin töitä näyttelyyn, piti keskittyä moniin "nurkkaehtoihin". Piti unohtaa omat lempityöt ja muistaa taiteelliset käännekohdat. On tuntunut hyvältä, että valitsemani teokset ovat herättäneet ihmisissä tunteita. Jännitin, onko yleisöllä kysymyksiä laisinkaan, mutta on niitä ollut.

Pelkäsin, että Tiina Énon abstrakti taide saa täystyrmäyksen. Niin ei tietenkään käynyt. Minä itse koin hetkellisesti jotain sellaista hermostumista, mitä ehkä taidemaalajat kokevat ennen esillepanoa. Sain kokea murto-osan taiteilijan epävarmuudesta.

Äidillä ja minulla oli perinteenä riidellä ennen näyttelyiden avajaisia, ja nyt ymmärsin että miksi. Jännitti.


Ensimmäinen öljyvärityö sai paljon palstatilaa.


Katsojien mielenkiinto yksittäisiä teoksia kohtaan on ollut minulle yllätys. Mikä on tämän maalauksen tarina? - Se on ollut kysymys, johon olen saanut vastata. Alla olevassa kuvassa Linnunsilmäys-diptyykki sai jo uuden kodin, ja vieressä oleva monotypia (2002) herätti eräässä katsojassa kysymyksiä.

Olen onnekas perillinen, kun voin kertoa edes jotain.

Linnunsilmäys vuodelta 2008 on ainutlaatuinen kaksiosainen teos, joka ei taiteilijan elinaikana ollut tietääkseni esillä missään. Grafiikan vedos siinä vieressä puolestaan on erään syyskuun tuote Italiasta.


Lähes ikonimaisen aseman sai pieni maalaus vuodelta 1982, "Tulit takaisin". Jo avajaisissa minulta moni kysyi sen tarinaa, johon en osannut vastata. Kerroin omia ajatuksiani, mutta antoisampaa oli kuulla katsojien kokemuksia. Teos kosketti erityisesti ihmisiä, joilla oli ollut elämässään menetyksiä. Se toi lohtua.

Ja minä kun melkein jätin kysesen työn pois koko näyttelystä!

Tulit takaisin -työ on tähän saakka vienyt mielenkiinnon sen alla ja vasemmalla olevilta maalauksilta:


(Tarkoituksellakaan en vielä jaa isoja yleiskuvia näyttelystä. Tässä yksi kulma vain.)

Sain kuulla monen katsojan vahvoja kokemuksia Tiina Énon töiden ääreltä. Tuntui siltä, että olin onnistunut teosvalinnoissani aika hyvin.



sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Näyttely avattu!

Vode Kantokorpi tutustuu "Tapies-vaiheeseen".

Lauantaina 6.6.2015 oli kolmen aikaan iltapäivällä historiallinen hetki, kun avattiin Tiina Énon koko tuotannon kaarta esittelevä näyttely Alavudella, Taidekeskus Harrissa. 

Paikalle saapui paljon ihmisiä, ja läsnä tuntui olevan edustusta koko "kattauksesta". Näyttelyn avasi Vode Kantokorpi ja vieraiden joukossa oli myös hänen entisiä oppilaitaan, joihin Tiina Énokin kuului. Oli Himasten opettajakavereita, ja heistä itselleni tutuin on taiteilijan "varaäiti" alavutelainen Pirkko Rajalahti. Ja oli minun ystäviäni ja sukulaisia, äidin kollegakin pääkaupunkiseudulta. Toki myös itselleni aiemmin tuntemattomia paikallisia persoonia, joihin oli hieno tutustua.

Olin vaikuttunut näyttelyn saamasta mielenkiinnosta! Kiitos.

Kantokorpi kertoo "järkytyksestään" taiteilijan tyttärelle.

Voden puhe sai monet kyyneliin. Hän muisteli koko Himasten perhettä sekä itse taiteilijaa oppilaanaan. Vode on säästänyt Tiinan töitä kouluajoilta, ja sain lahjaksi äidin 12-vuotiaana tekemän piirroksen. Jätin sen näyttelyn ajaksi Taidekeskukseen.

Oli ihanaa kuulla, miten lämpimästi Vode kertoi isoisovanhemmistani, joiden navetan yläkerrassa hän sai nuorena miehenä itse tehdä taidetta. Minä puolestani olen ollut todella otettu tästä Alavuden kaupungilta saamastani kutsusta pitää paikkakunnalla äidin näyttely. Otin sen ripustamisen kunnia-asiana.

Kokonaisuudesta on tullut hyvää palautetta, ja paras palkinto on ollut itse Kantokorven vahva ja kannustava reaktio.

Hänen rinnallaan minä kun kuitenkin olen tuntenut itseni puuhastelevaksi pikkutytöksi.



Vode ilmoitti kokevansa "järkytystä" - siis hyvässä mielessä, tulkitsin. Hän on toki käynyt joissakin Tiina Énon näyttelyissä Helsingissä, mutta ei ollut koskaan nähnyt nyt Alavudelle tuotuja suuria töitä. 

Jo ennen varsinaista ripustusta minulle oli itsestäänselvää, että näyttelytilan pääsaliin laitetaan esille kokoluokaltaan suurehkohja teoksia, ja "päätyhuoneeseen" teen ajallisesti kronologisen kaaren. 


Itse jännitin kohtuuttomasti teosten kuljetusta. Sain siihen mahtavasti apua. Pakettiauto järjestyi lainaksi Tuurista ja ystävä saapui Helsingistä saakka sitä ajamaan sekä kantoavuksi. Vein paikanpäälle valtavan määrän tauluja, joista valikoin esille lopulta tietenkin vain murto-osan.

Olen oppinut, että vasta itse näyttelytilassa voi tehdä lopulliset valinnat.

Tauluja pakattuna Ähtärin mökillä.

Ripustukseen sain korvaamatonta apua Taidekeskus Harrin työntekijältä Sari Kunilta. Hän myös valvoo näyttelyn, mikä tuntuu yhteisen työviikon jälkeen todella hyvältä. Sari osaa nyt tarvittaessa kertoa vaikka mitä opastaessaan yleisöä näyttelyyn - sillä samalla kun teimme kokonaisuutta, tuli käytyä läpi Tiina Énon elämää.

Taidekeskuksessa oli melkoinen kaaos ennen ripustuksen aloittamista.

Vein Taidekeskukseen myös "plärättävää" materiaalia Tiina Énon historiasta. Joukossa on mm. vanhoja portfolioita ja tämän kevään tuote, valokuvakirja koko urasta. Myös irtonaisia kehystämättömiä grafiikanlehtiä mapeissa.

Kun näyttelyyn paikanpäälle menee, kannattaa siis varata aikaa.



Odotan mielenkiinnolla, minkälaisen vastaanoton Taidekeskus Harrin esillepano saa!

Sari Kuni teki loistavaa työtä myös kutsujen taitossa!