torstai 10. joulukuuta 2015

Nuoren taiteilijan grafiikkaa


Minulla on joitakin muovitaskullisia Tiina Énon aivan nuoruuden grafiikkaa. Työt lienevät enimmäkseen iltakoulun ajan harjoitustöitä. Ne, jotka taiteilija on kuitenkin myöhemmin luetteloidessaan päättänyt signeerata, on kai jollain tasolla myös "kelpuutettu" myöhempää esittelyä varten.

Skannasin kuva-arkistooni nyt talteen kaksikon, joka mielestäni sopii jotenkin hyvin nimenomaan pimeään vuodenaikaan. Nämä eroavat monista muista 1970-luvun puolivälin töistä siten, että nämä ovat jotenkin pakottoman oloisia. Monissa nuoruustöissä tuntuu ja näkyy ehkä sellainen hieman jännittynyt asetelmallisuus, jossa kannut ja ihmishahmot tuntuvat vähän turhilta. Niin minä ainakin koen.

Nyt tallennetuissa kuvissa jää tilaa katsojan mielikuvitukselle.


(Kuvan koko noin 18x16cm)


Taiteilijan signeerailu ei ollut aivan johdonmukaista. Eli mappiin jääneet työt oli silloin nuorena jäänyt merkitsemättä, ja kun niitä sitten myöhemmin on arkistoitu, niin ihan uskallan tyttärenä syyttää äitiä pienestä huolimattomuudesta. Oletettavasti ensinnäkin molemmat vedokset ovat samalta vuodelta, ja Tiina oli silloin tosiaan vielä Leppänen.

Varsinaista merkitystähän tällaisilla yksityiskohdilla ei mielestäni ole, mutta yleisöystävällisyyden hengessä olisi mukava jos asioilla olisi selkeä järjestys.

Minä en itse muista nähneeni - tai ainakaan katselleeni - näitä kuvia tarkasti aiemmin. Huomaan, että pidän niistä kovasti. Mukava tunne löytää itselleen vielä jotakin tavallaan uutta.


(Kuvan koko noin 17x21cm)

torstai 19. marraskuuta 2015

Aamut ja Hyvä kylpy rantapensionaatissa (2011)

Moni Tiina Énon aivan viimeisimmistä töistä on jäänyt kunnolla valokuvaamatta ihan tavallisista syistä. Taiteilija ei ehtinyt kuvauttaa niitä elinaikanaan ammattilaisella, ja allekirjoittanut ei tietenkään kotiolosuhteissa ja amatöörinä pysty riittävään laatuun. Yksi syy vaikeaan arkistodokumentoimiseen on joidenkin maalausten korkea kiilto.

Pitäisi olla aivan täydellinen kulma ja valo, ja sitä on vaikea saavuttaa niin, että maalausten kaikki kerrokset tulisivat esille. Vähän aikaa sitten sain riittävän tyydyttäviä kuvia kolmikosta, jotka miellän Tiina Énon taiteellisen uran viimeiseksi käännekohdaksi. Siitä ajatuksiani olen kirjoittanut aiemminkin.


Aamu rantapensionaatissa I, 2011. 80x60cm. Akryyli- ja öljyväri kankaalle.

Kuvien laatu ei nytkään ole mitä parhain, mutta on aika esitellä Skeptikon Aamu rantapensionaatissa I ja II, sekä Hyvä kylpy, joka oli viime tammikuun näyttelyssä myös koko esillepanon nimityönä.

(Sana Skeptikon yliviivattu siksi, että muutin teosparin nimeä kesäkuun näyttelyyn. Olen nimennyt työt aikoinaan pian taiteilijan kuoleman jälkeen, ja tänä vuonna tulin toisiin ajatuksiin. Kadutti aiempi runsas nimeäminen, eikä missään ole tähtiin kirjoitettua sääntöä siitä, ettei teosten nimiä saisi muuttaa. Uskalsin tehdä tällaisen liikkeen, koska Tiina Éno toimi joskus itsekin niin. Muuten en tunnustaisi koko asiaa, mutta jos joku nyt näistä teoksista kiinnostuu, niin jään kiinni tästä omavaltaisuudestani kuitenkin.

Taiteilija ei myöskään ehtinyt signeerata näitä teoksia, joten niissä on kääntöpuolella minun merkintäni oikeaksi todistamisesta. Käytäntö, johon neuvon olen saanut viisaammilta ammattilaisilta.)

Aamu rantapensionaatissa II, 2011. 80x60 cm. Akryyli- ja öljyväri kankaalle.

Aamu rantapensionaatissa -taulupari oli pari vuotta hoidossa ystävien luona. Siis lainassa seinällä. He asuvat lähellä paikkaa, jossa Tiina Énon viimeinen työhuone sijaitsi ja kävivät muutaman kerran luonani kun tuskailin vielä työhuoneen raivauksen ja tyhjentämisen kanssa. Minulle oli itse asiassa yllättävän suurikin apu se, että siinä vaiheessa urakkaani edes pari työtä pääsi hetkeksi pois kuljetusrumban alta.

Oli myöskin ihastuttavaa nähdä tilanne, jossa ystäväni hoidokkinsa valitsivat. Sittemmin riistin heiltä taulut näyttelytarkoituksiin ja ne ovat minulla jälleen. Teokset ovat nyt herättäneet kiinnostusta aivan uusissa ihmisissä. Hieno tunne.

Arvotan nämä viimeisimmiksi jääneet maalaukset melko korkealle ja huomaan vaalivani niitä enemmän kuin monia muita teoksia. Se johtuu varmasti sekä puhtaista tunnesyistä että töiden ainutlaatuisuudesta.

Hyvä kylpy, 2011. 80x60 cm. Akryyli- ja öljyväri kankaalle.


Äiti oli maalannut nämä kolme teosta - ja muutaman muunkin - kevään 2012 Kanneltalon yhteisnäyttelyä varten. Yhdessä hänen taiteilijaystäviensä Anneli Hillin ja Kari Aapron kanssa päätimme tietenkin toteuttaa esillepanon suunnitellusti.





Kokemus minulle tyttärenä oli ainutlaatuinen ja suurta kiitollisuutta herättävä. Olin ripustustilanteissa lähinnä statistin roolissa. Sain hienoa oppia, jonka jälkeen olen uskaltanut jopa yllättävästikin luottaa itseeni rakentaessani näyttelyitä. Nykyään kaipaan toki kokonaisuuksiin lisäsilmiä ja näkemyksiä, mutta olen huomannut pitäväni aika järkähtämättömästikin kiinni ajatuksistani, jos olen esillepanon yksityiskohdista jotakin mieltä. Mielenkiintoista on ollut huomata itsessään tällainen "taidekuraattorin" kehitys.


Ripustushommia Kanneltalossa keväällä 2012.


Viime kesänä nämä teokset olivat esillä retrospektiivinäyttelyn "kronologiahuoneessa", jonka "kaaren" ne itseoikeutetusti päättivät. 

Tiina Énon menehtymisen jälkeen näyttelyissä käyneet taiteen ystävät ovat saaneet nähdä Aamut rantapensionaatissa ja kokea Hyvän kylvyn nyt mielestäni sen verran monta kertaa, että ihan hetkeen en laita niitä julkisesti esille. Teosten on ehkä aika pikku hiljaa löytää omiin koteihinsa, vaikka minä tulen kyllä sitten todella huolella seuraamaan minne päätyvät.

Pikakuva "viimeisestä seinästä" ripustuksen valmistuttua
kesällä 2015 Alavuden Taidekeskus Harrissa.

torstai 29. lokakuuta 2015

Kotigalleriassa tänään.


Silloin kun saa vieraalta ihmiseltä yhteydenoton ja pyynnön päästä katsomaan Tiina Énon taidetta kuvien sijasta ihan livenä, tuntuu ettei tehty nettinäkyvyystyö ole turhaa. On palkitsevaa saada kuulla, että ajatus taidehankinnasta on syntynyt juuri tämän blogin tai facebook-sivun ansiosta. Tämä ilmiö on ollut nyt kuluvan syksyn pikkuinen trendi.

Taiteilijan tyttärenä se tuntuu, kuin elelisi ison aallokon mukavissa jälkimainingeissa. Vertaan näitä kohtaamisia tietenkin koko siihen urakkaan, joka äidin elämäntyön hahmottamisessa, kokoamisessa ja esille laittamisessa on ollut.

Pienen kotigallerian ja esittelytilaisuuden järjestäminen on aina yhtä jännittävää.  Yhtäältä miettii, että minkähänlainen ihminen pian saapuu, ja toisaalta on luottavainen olo. Ajattelen, että tuskin kukaan huvikseen tai pelkkää uteliaisuuttaan saapuisi jonkun kotiin katsomaan tauluja. Ottaahan siinä vierailijakin tavallaan riskin, saattaa pelätä että tyrkytän tai ylihinnoittelen teoksia.

Kumpaankaan minulla ei onneksi ole taipumusta.


Aina syntyy hyviä keskusteluja. Sisältö riippuu paljon siitä, mitä vierailija jo Tiina Énosta tietää. Minusta on myös ilahduttavaa se, miten taiteen katsojia kiinnostaa tarkastelun alla olevan teoksen tarina, jos sellainen on. Lisäksi se, että pystyn kertomaan asioista jotka liittyivät teoksen syntyaikaan - sen verran mitä tiedän ja muistan - tuntuu herättävän mielenkiintoa.

Tänään minulla oli esimerkiksi mahdollisuus näyttää valokuvia Italian taiteilijatalolta, jossa on syntynyt grafiikkaa. Osasin myös kertoa arvioni siitä, mistä vierailijaa alunperin kiinnostanut Civita-sarja on saanut inspiraationsa.

Ilta pimeni, ja onneksi keksin sytyttää kukkavalot. Niiden läheisyydessä pystyi tarkastelemaan pikkutöitä hyvin. Isompia maalauksia katseltiin niille sopivammassa huoneessa, jossa oli mahdollisuus parempaan etäisyyteen.


Kun tätä elämäntyön kokoamista on tyttärenä tehnyt, välillä vähän epävarmoinkin ajatuksin, niin on antoisaa saada palautetta. Siis joltain muulta kuin täysin lähipiiriin kuuluvalta ihmiseltä. Yhtäkkiä etsittiin täältä blogista yhtä nimenomaista päivitystä, joka oli jäänyt vierailijan mieleen. Onneksi se löytyi.

Syntyi sopimus siitä, mitä seuraavaksi tuon maaseutuvarastosta kaupunkiin hänen ja mahdollisesti seuraavienkin vierailijoiden nähtäväksi. Ilmeisesti se toimii hyvin, että jos ja kun tätä työtä perillisenä tekee omasta näkökulmastaan ja inspiraatiostaan, niin se välittyy myös Tiina Énon taiteen ystäville mielenkiintoisena. Niin ainakin haluan uskoa.

Vierailijankin muistamassa päivityksessä "hortoilin" täysin omalla kiinnostusalueellani yksityiskohtien tarkastelussa.

Tänään uuteen kotiin lähti pieni yksittäinen kuriositeetti vuodelta 1994. Vaikka ehdinkin vierailijaan tutustua vain hetken, niin uskalsin silti sanoa työtä pakatessamme, että omannäköisensä omistajan luokse pääsi tämä maalaus:

Ovet, 19x24cm. 1994. Sekatekniikka kankaalle.

Koska yksityisten kotigalleriatilanteiden järjestäminen on aika mukavaa, keksin tänään että voisihan sitä joskus pitää yleisenkin pop up -näyttelyn kotona. Jään miettimään sitä, ja koska sen aika on oltava varmaan vasta valoisaan vuodenaikaan, niin nyt on rauha suunnitella.

Hauskaa on ollut saada vierailijoilta poikkeusetta (!) myös vinkkejä ja toiveita seuraavien näyttelyiden ja niiden esillepanopaikkojen suhteen. Olen kotigalleria-asian lisäksi jäänyt miettimään pieniä julkisia tiloja näyttelymielessä. Kiitos ideoista!


torstai 3. syyskuuta 2015

Eräs projekti


Yksi mahdollinen tulevan kaamosajan iltojen työ allekirjoittaneella saattaa hyvinkin olla Tiina Énon kirjaprojektin tutkiminen ja puhtaaksikirjoitus.

Minä tottakai kuulin kirjaideasta taiteilijalta jo hänen elinaikanaan, ja äidillä oli suunnitelmissa myös hakea apurahaa nimenomaan tätä tarkoitusta varten. Vaikka kyseessä on syksyllä 1998 Bussana Vecchiassa surutyön ääressä tuotettu kuvasarja, niin se alkoi täydentyä teksteillä vasta vuonna 2005.

Kyse ei siis ollut mistään hetken mielijohteesta, vaan ajatus sai jalostua. Sinänsä aika harvinaista spontaanille kuvataiteilijalle. Ehkä kyseessä oli jälleen halu uuteen aluevaltaukseen, uran elävänä pitämiseen.



Laskin, että kierrelehtiöön on liimattu nelisenkymmentä sekatekniikalla tuotettua kuvaa.

Runoja on yhtä monta.


Skannasin kokeeksi vasta muutaman ensimmäisen kuvan. Ihan sillä tarkoituksella, että minkälaista on kuvanlaatu. Ehkä parempaa kuin valokuvaamalla tulisi?

Kun selasin lehtiötä eteenpäin, niin huomasin piirrosten muuttuvan. Mukaan tuli myös sinistä, ja odotankin mielenkiinnolla sitä hetkeä kun alan yhdistellä tekstejä niihin tarkoitettuihin kuviin. Voin kuvitella, että tulee olemaan suuri kiusaus tulkintaan. 

Mutta kyseessähän ei ole minun teokseni, vaan Tiina Énon. "Kommenttiraitani" tuskin kiinnostavat ketään.


Luin runot äidin elinaikana jo. Itse taiteilija istui hiljaa samassa huoneessa ja taisi odotella palautetta. En muista, mitä sanoin tai edes ajattelin. Voi olla, että ymmärsin jo silloin - kymmenen vuotta nuorempana kuin nyt - ettei pidä lähteä sorkkimaan toisen prosessia, tai edes puuttua teksteihin, vaikka kuinka olinkin virallisemmissa yhteyksissä toimittanut oikolukijan virkaa.

No nyt minä pian istahdan uudelleen tämänkin ääreen, saan muodostaa käsityksen - ehkä mielipiteenkin. Luultavasti tarvitsen ulkopuolista neutraalia apua. Sekä sisällön että mahdollisen toteutuksen suhteen. Kiirehän tässä ei ole.


Maalauksiin ja muutamiin taannoisiin näyttelyihin keskittyneelle taiteilijan tyttärelle tämänkaltainen projekti tuo uutta näkökulmaa ja ehkä kaivattua vaihteluakin. Voi olla vaikka vain kirjoituspöytä ja skanneri. Ei tarvitse roudata puolitoistametrisiä töitä, ei etsiä luonnonvaloa vielä dokumentoimattomien teosten kuvaamiseen. 

Tämä on nyt alkusysäys yhdelle seuraavista vaiheista. Huomaan tyttärenä miettiväni, että jos tuotan itse kirjan mahdollisimman puhtaasti ilman omaa näkökulmaani, voisiko "kommenttiraitojen" paikka olla esimerkiksi täällä netissä. Vai tarvitaanko sitä ollenkaan julkisesti, laitanko muistiinpanot yksityiseen päiväkirjaani. Varmasti viisaampaa niin.

Jään ottamaan selvää, mistä saan teknistä apua itse kirjan toteutukseen. 


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Grafiikkamapit auki.


Alkukesän näyttelyn vuoksi koko Tiina Énon teosvarasto on toistaiseksi täällä kesäpaikan aitassa. Satunnaisia lomavieraita on tänä vuonna kiinnostanut keskimääräistä enemmän tutustua äidin taiteeseen myös näissä mökkiolosuhteissa, ja historiikkikirjan sekä maalausten lisäksi olen ottanut esille myös "grafiikkamapit". Niihin olen aikoinaan koonnut taiteilijan kehystämättömiä monotypioita. Uuteen kotiin Pohjois-Suomeen niistä yllättäen valikoitui ja lähti kaksi:



Samaiselta taiteen keräilijältä sain palautetta tästä sivustosta. Hän kertoi toivoneensa hankintamielessä enemmän kuvia teoksista. Nyt kun olen kerännyt tänne taiteilijan henkilöhistoriaa ja uran eri vaiheita, niin voinkin tosiaan siirtyä myös toisenlaiseen lähestymistapaan. Koska tämä blogi on Alavuden näyttelynäkyvyyden vuoksi saanut uusiakin seuraajia, niin muistutan, että kiinnostuneille löytyy aiemmin täällä julkaistu tiivistelmä Tiina Énon elämästä, eli klikkaa tästä.

Olen historiaa kootessani keskittynyt vähemmän siihen, että taide löytäisi uusia koteja. En ole mikään kovin hyvä markkinaihminen, mutta yleisöltä ja asiantuntijoilta saamani palautteen mukaan, voisin vähän enemmän panostaa siihenkin. Niinpä avaan grafiikka-albumini tänään teille. Yksittäiset kehystämättömät monotypiat ovat lompakkoystävällisyytensä lisäksi myös helppoja lähettää vaikka maailman ääriin, joten kannattaa olla minuun yhteydessä jos jokin esimerkiksi tänään julkaistuista töistä puhuttelee ja jää mieleen, niin että sen ottaisi omalle seinälle.

Mitä minä näitä suotta mapeissakaan makuutan.


Kuvien koko noin 18x27cm.

Kaikki tähän päivitykseen kuvaamani monotypiat ovat syntyneet Italiassa. Talvi 2009 oli taiteilijalle siellä erityisen tuotteliasta aikaa. Hän taisi todella nauttia tekemisestä, sillä kyseessä on myös yksi yleisön eniten rakastamista vaiheista.

Kuvien pehmeyden vuoksi puhuimme äidin kanssa Schjerfbeck-vaiheesta, ihan vain keskenämme.


Kuvien koko noin 27x34cm.

Vaikka syntyi myös tummaa, ei tunnelmaa ole koettu synkäksi. Näitä oli sittemmin esillä kehystettynä mm. Espoon Kulttuurikeskuksen näyttelyssä Tapiolassa keväällä 2009.


Kuvien koko noin 25x35cm.


Ryhdikkäämpää otetta voi havaita pienemmissä monotypioissa, joita äiti painoi aina kaksi isolle arkille. Kuvat ovat eroteltavissa toki toisistaan, mutta säilytysteknisistä syistä en ole sitä vielä tehnyt.


Suurimman kuvan koko näistä on noin 14x13cm.
(Alempi kaksikko pääsi uuteen kotiin elokuussa 2015)

Myös punaisen värin ystäville syntyi pikkuteoksia. Itse koen mielenkiintoisena sen, että vaikka värimaailma vaihtui - tunnelma sen sijaan välttämättä ei. Vaikka kyse on grafiikan tekniikasta, jokainen työ on uniikki. Äiti saattoi työstää joitakin kuvia vielä jälkikäteen esimerkiksi hiilellä.


Suurimman kuvan koko noin 15x14cm.

Itse pidänkin osaa näistä monotypioista melkein enemmän ihan maalauksina, vaikka tuskin niihin on lainkaan sivellintä käytetty.


Kuvien koko noin 18x15cm.

Etenkin kooltaan suurimmat monotypiat tuntuvat erottuvan joukosta aivan omina ja yksittäisinä taideteoksinaan, vaikka jokainen pikkuinenkin sellainen on.


Kuvien koko noin 25x30cm.

Kuvien koko noin 27x18cm.

Otin taannoin tavakseni rinnastaa Grassinassa tehtyjä monotypioita taiteilijan omiin valokuviin Italiasta. Se saattaa olla vähän keinotekoista, mutta toisaalta moni on kokenut vertaamisen ihan mielekkääksikin. Näin toimin kerran myös sinisävyisten töiden kanssa.


Kuvien koko noin 28x24cm.

Ylläolevat työt - kuten signeerauksesta näkee - ovat Tiina Énon viimeisen elinvuoden tuotteita. Sinisävyistä monotypiaa hän painoi kuitenkin myös jo yhdeksän vuotta aiemmin:


Kuvien koko noin 23x20cm.

Samaiselta ajalta, 2002-vuodelta on myös muita mielenkiintoisia monotypioita. Olisinpa äidin elinaikana tajunnut kysyä ja painaa mieleen, mitä tekniikkaa hän näiden painotuotteiden kanssa käytti. Täysin asiayhteyden ulkopuolelta, pitää kirjata ylös että meduusa tulee minulle mieleen tästä allaolevasta:

Kuvan koko noin 33x23cm.

Jollen aivan väärin muista, äidin työskentelyjaksot Grassinan taiteilijatalossa prässin kanssa alkoivat vuonna 1995. Siltä ajalta on myös jäljellä yksittäisiä irtolehtiä. Minä vertaan tätä kautta vaiheeseen, joka alkoi 1990-luvun alussa.




Grafiikan sivujen koot noin A4.

Talvi 2011 jäi valitettavasti Tiina Énon viimeiseksi Italian retkeksi. Hän nautti paikallisen alkukevään valosta, joka oli kautta uran syynä siihen, että Italiaan tuli säännöllisin väliajoin aina päästä.

Matkojen tunnelmista on aiemmin kirjoitettu niistäkin.

Kotiin tuomisina Tiina Énolla oli aina läjä monotypioita ja niiden varsinainen läpikäyminen ja erottelu alkoi vasta Sörnäisten työhuoneella.

Kuvan koko noin 28x23cm.


Kuvien koot noin 16x24cm.


Kuvien koot noin 16x24cm.

Pitkä matka on tultu parikymppisen Tiinan grafiikan iltakoulun ajoilta. Mapeista löytyy myös sen oppikauden töitä. Äiti oli ilmeisesti arkistointivaiheessaan signeerannut niitä ollessaan jo toisessa avioliitossa. Unohti, että vuonna 1975 hän oli vielä "pelkkä" Leppänen.